Muuttumattomuuden tuulia

Joka kesä tulee se hetki, jolloin alan katsella kohti tulevaa syksyä. Kohti harmautta, hiljentymistä, rauhoittumista. Kohti tylsyyttä ja tuttuja rutiineja.

Mutta. Nyt kun asiaa hiukan tarkemmin ajattelen, en muista, koska tuttu syksy turvallisine rutiineineen olisi viimeksi oikeasti tullut. Syksy sateineen ja villapaitoineen on toki tullut joka vuosi. Mutta jo monta, monta vuotta on tullut syksy, jolloin asiat ovet olleet jotenkin toisin. Aina uudestaan. On tullut uusia töitä, opintoja, muuttoja. Uusia raskauksia ja lapsia.

Nyt katselen kohti tulevaa syksyä ja mietin, liittyykö siihen nyt tänä vuonna jokin uusi. Ei ainakaan tällä tietoa.

Ajatus on niin huojentava, että vähän säikähdän. Muutokset ovat seuranneet toisiaan, ja pääosin ne ovat olleet hyvin myönteisiä. Mutta positiivisen edessä se vasta aina unohtuukin. Että muutos on kuitenkin aina muutos, ja se vaatii veronsa.

Herra Tärkeys ei käsitä sitä, että uusi on aina uusi, tuntematon, vaikka olisi kuinka hieno ja ihana ja ylösrakentava. Uusi on joskus jopa niin vaikeaa, että sitä roikkuu vanhassa, vaikka tietäisikin tarvitsevansa muutosta. Ja sitten on elämä, joka kolistelee eteenpäin jatkuvassa muutoksen tilassa. Vaikka moni asia pysyykin näennäisesti samana, kaikki uudistuu vaivihkaa koko ajan. Silti ihmisellä on merkillinen taipumus vastustaa muutosta. Ehkäpä juuri siksi, että se vaatii aina veronsa, kuitenkin. Ja kukapa sitä nyt veroja haluaisi maksaa.

Viime aikoina olen pitkän tauon jälkeen kuunnellut uutta musiikkia. Syy on varmasti siinä, että jonkun aikaa olen saanut olla rauhassa mullistuksilta, jotka saavat takertumaan kaikkeen, mikä on tuttua ja sitä myöten levollista ja rauhoittavaa.

Tässähän piilee myös viime vuosina pilkahdellut ajatus aloilleen asettumisesta. Siitä, että voisi survoa tavaransa kaappeihin ja läväyttää epämääräiset istutuslaatikkonsa pihamaalle ja ajatella, että palaanpa asiaan sitten kymmenen vuoden kuluttua. Tai kahdenkymmenen. Että jos sammal kasvaa ja kointoukat syövät, olkoon menneeksi. Minä voisin siinä sivussa uppoutua kaikenlaiseen tuttuun ja turvalliseen, tylsään ja toistuvaan rutiiniin, joka saattaisi tuoda mukanaan jotain, mitä myös tyyneydeksi kutsutaan.