Nurmikko
Tuuli puhkuu sisään savupiipusta ja kuljettaa jotain vaakatasossa ikkunan ohi. En osaa sanoa, onko se lunta vai vettä. On harmaata. Parvekkeelta tippuu vettä terassille. Vettä senkin täytyy olla, mitä taivaalta tulee. Tuijottelen päivä päivältä pieneneviä nietoksia. Sieltä se kohta taas ilmestyy näkösälle, nurmikko.
Viime kesänä istuin terassin reunalla tuijottamassa tuota pihaa ja tuota nurmikkoa. Yllättäen löysin itseni aika filosofisten kysymysten ääreltä. Sitä kuvittelee helposti, että nurmikko on niitä asioita, jotka elämässä ovat yksinkertaisia ja ongelmattomia. Mutta ei, nurmikko on nimenomaan kaikkea muuta.
Ensimmäiseksi tulee kysymys, miksi nurmikko. Me emme pelaa jalkapalloa emmekä krokettia, emme tarvitse siis nurmikkoa. Pihallemme kasvoi jos jonkinlaista nättiä ja näyttävää luonnonkukkaa, mutta ne kaikki piti niittää matalaksi, koska nurmikko. Mutta miksi nurmikko? Siksikö, että naapurillakin on? Punkkien takia? Helppouden takia? Esteettisistä syistä? Miksei sitten lemmikkiniitty tai puna-apilaniitty?
Eikä siinä suinkaan kaikki, pohtiessani luonnonkasvien hävittämistä pihaltamme avasin todellisen Herra Tärkeyden lippaan. Miksi poistaisin luonnonkasvit ja istuttaisin tilalle geometrisen kukkapenkin jotain kaupasta ostettua? Ja entäs hyötykasvit? Mitä pihallamme oikeastaan kasvaa, miksi poistaisin ne ja toisin tilalle jotain muuta? Siksikö, etten tunne villinä kasvavia kasveja? Herranjumala sentään, miksi en tunne niitä? Kenen syy, mihin voin valittaa? Miksei isoäiti opettanut, miksi biologiantunnilla oli koulussa niin kuolettavan tylsää?
Joka tuutista paasaa (ainakin minun kuplassani) tietoa ja huolestuneita kommentteja luonnosta vieraantumisesta, hyönteisten katoamisesta ja siilien ongelmista löytää sopivia talvehtimispaikkoja putipuhtailla pihoilla. Niitä kuunnellessani nyökyttelen ja murehdin kuorossa Herra Tärkeyden kanssa. Niinpä, niinpä. Mutta vasta oma nurmikko ja pohdinta sen äärellä päästi kysymykset selkäytimeen asti.
Miten voi olla mahdollista, että minä elän täällä, olen aina elänyt, ja ympäristöni on silti minulle niin vieras?
Kohta on kulunut vuosi, enkä ole löytänyt vastauksia kysymyksiini. Ja nurmikko odottaa kohta niittämistään. Tänä vuonna sen oikeutus on pieni taaperomme, joka tarvitsee temmellyskentän. Mutta kai sinne nyt muutaman lemmikin voi jättää? Ja ne puna-apilat?
Viime kesänä istuin terassin reunalla tuijottamassa tuota pihaa ja tuota nurmikkoa. Yllättäen löysin itseni aika filosofisten kysymysten ääreltä. Sitä kuvittelee helposti, että nurmikko on niitä asioita, jotka elämässä ovat yksinkertaisia ja ongelmattomia. Mutta ei, nurmikko on nimenomaan kaikkea muuta.
Ensimmäiseksi tulee kysymys, miksi nurmikko. Me emme pelaa jalkapalloa emmekä krokettia, emme tarvitse siis nurmikkoa. Pihallemme kasvoi jos jonkinlaista nättiä ja näyttävää luonnonkukkaa, mutta ne kaikki piti niittää matalaksi, koska nurmikko. Mutta miksi nurmikko? Siksikö, että naapurillakin on? Punkkien takia? Helppouden takia? Esteettisistä syistä? Miksei sitten lemmikkiniitty tai puna-apilaniitty?
Eikä siinä suinkaan kaikki, pohtiessani luonnonkasvien hävittämistä pihaltamme avasin todellisen Herra Tärkeyden lippaan. Miksi poistaisin luonnonkasvit ja istuttaisin tilalle geometrisen kukkapenkin jotain kaupasta ostettua? Ja entäs hyötykasvit? Mitä pihallamme oikeastaan kasvaa, miksi poistaisin ne ja toisin tilalle jotain muuta? Siksikö, etten tunne villinä kasvavia kasveja? Herranjumala sentään, miksi en tunne niitä? Kenen syy, mihin voin valittaa? Miksei isoäiti opettanut, miksi biologiantunnilla oli koulussa niin kuolettavan tylsää?
Joka tuutista paasaa (ainakin minun kuplassani) tietoa ja huolestuneita kommentteja luonnosta vieraantumisesta, hyönteisten katoamisesta ja siilien ongelmista löytää sopivia talvehtimispaikkoja putipuhtailla pihoilla. Niitä kuunnellessani nyökyttelen ja murehdin kuorossa Herra Tärkeyden kanssa. Niinpä, niinpä. Mutta vasta oma nurmikko ja pohdinta sen äärellä päästi kysymykset selkäytimeen asti.
Miten voi olla mahdollista, että minä elän täällä, olen aina elänyt, ja ympäristöni on silti minulle niin vieras?
Kohta on kulunut vuosi, enkä ole löytänyt vastauksia kysymyksiini. Ja nurmikko odottaa kohta niittämistään. Tänä vuonna sen oikeutus on pieni taaperomme, joka tarvitsee temmellyskentän. Mutta kai sinne nyt muutaman lemmikin voi jättää? Ja ne puna-apilat?
Kommentit
Lähetä kommentti