Eleganssi

Joskus ikuisuus sitten alakoulussa luokasta valittiin joka päivälle järjestäjä. Se oli hieno nimitys siivoojalle, joka pyyhki taulun ja tuuletti luokan.

Nyt myöhemmin tuo sana pyörii mielessäni, koska minusta tuntuu, etten mitään muuta teekään kuin järjestän. Järjestän leluja. Järjestän vaatteita. Järjestän astioita. Papereita. Kenkiä. Kirjoja, lakanoita, johtoja, latureita... minkä ihmeen takia elämästäni on tullut yhtä järjestämistä?

Vastaus vyöryy silmille, kun aukaisee somen. (Toki sen voi pettämättömällä logiikalla ilman someakin päätellä). Siellä aivan kaikki karsivat, konmarittavat ja minimalistavat. Koska kaikilla on liikaa tavaraa. Niin myös meillä.

Naurettavan yksinkertaista. En aio lukea ammattijärjestäjän vinkkejä enkä osallistua minimalismipeleihin tai vaatesudokuihin. Ymmärrän niiden periaatteet varsin hyvin jo ihan vaistonvaraisestikin. Liika on liikaa, sanoo vanha ja nerokas sanontakin.

En minä silti aio sännätä karsimaan. En ole luonteeltani minimalisti. Tämä asia on vaivannut minua pitkään, sillä kuten jo muinaiset noidat ja konkistadorit tiesivät, asioiden nimeäminen luo valtaa. Tai mystisiä taikahiukkasia, mutta se ei ole nyt tässä keskeistä. Kaipaan sanaa, jolla voisin määritellä itseäni, jotta voisin helpommin ja syvällisemmin ja mutkattomammin olla tuo itseni.

Haluaisin sanoa, että elämänfilosofiani kaiken kaikkiaan rakentuu tietynlaisen alkuperäisyyden ja teeskentelemättömyyden ympärille. Pois kaikki silmänkääntötemput, epäkohtien maskeeraaminen ja kantavien rakenteiden peittely. Paljon hienompaa ja mielenkiintoisempaa on yrittää löytää kauneus siitä, mikä on välttämätöntä, toimivaa ja suoraan asian ytimessä.

Mutta se sana. Välttämätön on liian vähän, konstailematon on liian vakavamielistä ja pelkistetty on liian epäesteettistä.

Tässä kaiken - myös sanojen -  paljoudessa yritän löytää yhtä, jonka integroisin itseeni. Niin tuntuvat tekevän monet muutkin. Länsimainen elämänmuotomme on murroksessa ja kriisissä, ja niin sen kuuluukin olla. Ihmiset joka puolella hyvinvointikuplaa etsivät uusia, parempia filosofioita, joihin integroitua. Raikkaampia, kevyempiä. Maanläheisempiä. Uusia, parempia sanoja ja käsitteitä, joilla taikoa esiin uusi, päivitetty versio omasta itsestään ja elämästään.

Minä sovittelen itseäni minimalismiin ja pragmatismiin ja konstruktionismiin ja vaikka mihin. Mutta en oikein solahda, taika jää toteutumatta.

Ja sitten, jostain pulpahtaa esille yksi lempikäsitteistäni. Eleganssi. En ole koskaan tutkinut termin merkityksiä kovin perusteellisesti, mutta jo hyvin pitkään olen tiennyt pitäväni kaikesta elegantista. Suomessa termi viittaa kuitenkin melkein aina tyylikkyyteen ja hienostuneisuuteen. Ehkä siksi en ole tullut ajatelleeksi sitä sen syvällisemmin, vaikka minusta siihen onkin aina liittynyt voimakas yksinkertaisuuden ja tarkoituksenmukaisuuden konnotaatio. Mutta tilanne onkin toinen in english. Kaikkitietävä Wikipedia osaa kertoa minulle olennaisen:

”Elegance is beauty that shows unusual effectiveness and simplicity.”

Eleganssi. Tunnen, kuinka mystiset taikahiukkaset virtaavat läpi tajuntani kerrosten. Palaset loksahtavat kohdalleen, historia ja tulevaisuus asettuvat uudenlaisessa valossa uuteen linjaan. Olen askelen verran lähempänä itseäni.