Herra Tärkeys ja minä
Minun pääni sisällä asuu minun lisäkseni joku toinenkin.
Se on sellainen pieni mutta sinnikäs ääni, joka on ottanut tehtäväkseen kiinnittää huomionsa kaikenlaisiin epäkohtiin elämässäni ja toiminnassani. Se urputtaa väsymättä suihkussa lorvimisesta, turhan tiskin tekemisestä ja päämäärättömästä nettisurffailusta. Se kirjoittaa minun nimissäni halvaannuttavan totisia työhakemuksia ja pelkää, että ruokakaupan myyjä kommentoi ostoksia.
Se ottaa kaiken aivan liian vakavasti ja suhtautuu maailmaan tunnollisen byrokraatin pikkutarkkuudella. Välillä tekee mieli väittää, että en ole vastuussa aivan kaikesta, mitä päässäni tapahtuu.
No, oikeasti en kuule ääniä, enkä kärsi sivupersoonahäiriöstä, mutta joskus kauan sitten lukiessani Aaro Hellaakosken runoja törmäsin yhteen nimeltään Herra Tärkeys. Ja siinä se oli, täydellinen kuvaus siitä, mitä minunkin päässäni tapahtuu.
Sellainen tyyppi, joka on aivan tarpeettoman totinen, omasta mielestään erittäin Suuri ja Tärkeä, ja joka ei kykene nauramaan itselleen, ei sitten millään. Jep. Paitsi että en halua ajatella, että se olen minä, koska minä en halua olla tuollainen, enkä edes koe olevani. Siksi olen nimennyt pääni sisäisen asukkaan Herra Tärkeydeksi ja sillä tavalla pyrkinyt tekemään tuon osan itsestäni paremmin näkyväksi.
Aika pitkään vaiensin Herra Tärkeyttä hauskanpidolla ja yleisesti ottaen pakenemalla, milloin mihinkin. Viime aikoina minusta on kuitenkin alkanut tuntua siltä, että tuo tie on kuljettu loppuun. Olen väsähtänyt aivan lopullisesti Hra Tärkeyteen ja siihen raskassoutuiseen tapaan olla ja elää, jota se minun pääni sisällä toteuttaa. Vielä enemmän olen kuitenkin väsähtänyt pakoiluun ja harhauttamiseen. En enää halua yrittää piristää, tsempata ja hauskuuttaa itseäni. Koska totuus on, että siellä se Herra Tärkeys edelleen on, odottamassa sitä hetkeä, jolloin en jaksa paeta turhanpäiväisyyksiin. Ja siitä se jäkätys vasta alkaakin.
Siksi haluan löytää tavan suhtautua asioihin humoristisemmin. Haluan oppia nauramaan Herra Tärkeyden suunnattomalle vakavamielisyydelle niin, että minun ei tarvitse ahdistua siitä ja paeta milloin minnekin, punaviinilasilliselle, elokuvaan, Facebookiin.
En tiedä miten edes yrittää elää sopuisampaa elämää Herra Tärkeyden kanssa. Ehkä joogaamalla ja meditoimalla, ehkä kuitenkin juomalla sitä punaviiniä. Epäilen, että mindfulnessista ei kuulla tässä blogissa, mutta vannomatta paras. Luonnollisesti luvassa on kuitenkin tuhat ja yksi keskustelua Herra Tärkeyden kanssa, sillä aion aloittaa siitä, mistä omatoimisen self help -ihmisen kuuluu aloittaa: ongelman kohtaamisesta.
Se on sellainen pieni mutta sinnikäs ääni, joka on ottanut tehtäväkseen kiinnittää huomionsa kaikenlaisiin epäkohtiin elämässäni ja toiminnassani. Se urputtaa väsymättä suihkussa lorvimisesta, turhan tiskin tekemisestä ja päämäärättömästä nettisurffailusta. Se kirjoittaa minun nimissäni halvaannuttavan totisia työhakemuksia ja pelkää, että ruokakaupan myyjä kommentoi ostoksia.
Se ottaa kaiken aivan liian vakavasti ja suhtautuu maailmaan tunnollisen byrokraatin pikkutarkkuudella. Välillä tekee mieli väittää, että en ole vastuussa aivan kaikesta, mitä päässäni tapahtuu.
No, oikeasti en kuule ääniä, enkä kärsi sivupersoonahäiriöstä, mutta joskus kauan sitten lukiessani Aaro Hellaakosken runoja törmäsin yhteen nimeltään Herra Tärkeys. Ja siinä se oli, täydellinen kuvaus siitä, mitä minunkin päässäni tapahtuu.
Sellainen tyyppi, joka on aivan tarpeettoman totinen, omasta mielestään erittäin Suuri ja Tärkeä, ja joka ei kykene nauramaan itselleen, ei sitten millään. Jep. Paitsi että en halua ajatella, että se olen minä, koska minä en halua olla tuollainen, enkä edes koe olevani. Siksi olen nimennyt pääni sisäisen asukkaan Herra Tärkeydeksi ja sillä tavalla pyrkinyt tekemään tuon osan itsestäni paremmin näkyväksi.
Aika pitkään vaiensin Herra Tärkeyttä hauskanpidolla ja yleisesti ottaen pakenemalla, milloin mihinkin. Viime aikoina minusta on kuitenkin alkanut tuntua siltä, että tuo tie on kuljettu loppuun. Olen väsähtänyt aivan lopullisesti Hra Tärkeyteen ja siihen raskassoutuiseen tapaan olla ja elää, jota se minun pääni sisällä toteuttaa. Vielä enemmän olen kuitenkin väsähtänyt pakoiluun ja harhauttamiseen. En enää halua yrittää piristää, tsempata ja hauskuuttaa itseäni. Koska totuus on, että siellä se Herra Tärkeys edelleen on, odottamassa sitä hetkeä, jolloin en jaksa paeta turhanpäiväisyyksiin. Ja siitä se jäkätys vasta alkaakin.
Siksi haluan löytää tavan suhtautua asioihin humoristisemmin. Haluan oppia nauramaan Herra Tärkeyden suunnattomalle vakavamielisyydelle niin, että minun ei tarvitse ahdistua siitä ja paeta milloin minnekin, punaviinilasilliselle, elokuvaan, Facebookiin.
En tiedä miten edes yrittää elää sopuisampaa elämää Herra Tärkeyden kanssa. Ehkä joogaamalla ja meditoimalla, ehkä kuitenkin juomalla sitä punaviiniä. Epäilen, että mindfulnessista ei kuulla tässä blogissa, mutta vannomatta paras. Luonnollisesti luvassa on kuitenkin tuhat ja yksi keskustelua Herra Tärkeyden kanssa, sillä aion aloittaa siitä, mistä omatoimisen self help -ihmisen kuuluu aloittaa: ongelman kohtaamisesta.
Kommentit
Lähetä kommentti