Herra Tärkeyden toimenkuva

Tajusin tänään Herra Tärkeydestä jotain todella yksinkertaista. Kyselen itseltäni, nytkö tosiaan vasta tämän tajuan. Enkö muka tätä tiennyt. Ehkä ajatukset olivat menneet solmuun, ja olin vain unohtanut. Mutta niinhän se usein menee, että suurimmat oivallukset tuntuvat enemmän muistamiselta, kuin oivaltamiselta.

Tajusin, että Herra Tärkeys hoitaa päässäni yhtä tärkeää tehtävää. Aika outoa sinänsä, että vaikka olen tiennyt tämän ruuvinkiristelijän olemassaolosta, en ole koskaan tullut tarkemmin miettineeksi sen tarkoitusta. Nyt tiedän. Se pitää kurissa sinne tänne sinkoilevia, yleensä täysin irrationaalisia pelkoja.

Se on hommassaan tosi taitava. Tai ainakin se aika usein onnistuu niin hyvin, että ihmettelen itsekin, mitä kaikkea olen peloistani huolimatta saanut aikaan. Herra Tärkeys suitsii niitä niin tehokkaasti, että minulta välillä unohtuu, kuinka voimakkaita ne todella ovat, ja kuinka paljon energiaa niiden hallitseminen ja hillitseminen kuluttaakaan.

Mutta viime aikoina sen kurinalaiset yritykset pitää sinkoilevia tunteita aisoissa ovat jatkuvasti törmänneet kurittomaan todellisuuteen. Sen järjestyksenpitomenetelmät tuntuvat nyt enemmän neurooseilta, kuin viisaan ihmisen ajatusmalleilta. Kenties minä olen harpponut menemään liian itsevarmasti ja ahminut elämääni ulottuvuuksia, jotka ovat tuoneet lisää aiheita peloille. Eikä Herra Tärkeys sitten enää menetelmineen pysy perässä.

Herra Tärkeyden menetelmä on aina perustunut ajatukseen, että tekemällä asiat oikein kaikki menee lopulta hyvin. Mutta elämänpiirin laajetessa tuo oikein on kerta toisensa jälkeen karannut sen hyppysistä. Se, sen paremmin kuin minäkään, ei enää läheskään aina tiedä, mikä on oikein. Ja niin kai elämässä käy, kun uskaltaa seilata edes pikkuisen matkaa tuntemattomille vesille. Oikein toimimisen määritelmät muuttuvat ja hämärtyvät, ja yhä useampia totuuksia astuu mukaan kuvioon. Ei olekaan enää ollenkaan selvää, että kaikista vaihtoehdoista löytyisi se selkeästi oikea.

Elämän kaoottisuus ja hallitsemattomuus on todella alkanut avautua meille, ja sitä mukaa myös tarve uudenlaisille tavoille jäsennellä ajatuksia ja tunteita. Ja nyt kun vihdoin tajusin, että Herra Tärkeydellä on oikeasti oma tehtävänsä hoidettavanaan, osaan kenties tarjota sille vähän parempia välineitä.

Saatan ehkä jopa myöntyä kunnioittamaan sitä hitusen. Onhan sillä ollut kova kiire, kaikki nämä vuodet.