Perspektiivi

Haluaisin matkustaa katsomaan tervameriä timanttiplaneetalle. Siis meriä, jotka ovat kuin tervaa planeetalla, jonka kuori on timanttia. Sellainen kuulemma saattaa olla olemassa jossain. Kyllä minulle toisaalta kelpaisi lähiseutumatkailukin, vaikkapa Saturnuksen Titan-kuuhun, missä voisin tehdä melontaretken metaanijärvelle.

Jos pääsisin irti tästä pallosta, jota kodiksikin kutsutaan. Ajatuksesta on lyhyt matka toiseen ajatukseen: entä jos pääsisin irti tästä ajasta, jota kodiksi kutsutaan? Jaa, menisin katsomaan ainakin mammutteja, ja kivikautisia ihmisiä. Entä mitä aikamatkailusektorilla olisi sitten se lähiseutumatkailu? Matka viime vuoteen? Omiin häihin tai synttäribileisiin? Elämän hauskimpaan jouluun? Matkat synnyinseudulle muuttuisivat matkoiksi syntymäaikaan, ja pyhiinvaelluksia voisi tehdä aikaan, jolloin koko uskomusjärjestelmä tai filosofia on saanut alkusysäyksensä.

Minun näkövinkkelistäni katsottuna on kahdenlaisia ihmisiä. Niitä, jotka nauttivat suuresti tämänkaltaisista pohdinnoista ja niitä, jotka eivät. Jälkimmäiselle porukalle timanttiplaneetan visualisointi on ajanhukkaa. Avaruuteen rakennettavat teleskoopit ja kuulennot ovat rahanhukkaa. Miksi myllätä ajatuksineen päiväunissa ja tulevaisuuden kangastuksissa, kun elämä kuitenkin on nyt. Ja täällä.

Sanomattakin lienee selvää, että minun oman, taivaanrantoja maalailevan persoonani lisäksi päässäni asuu se toinenkin. Joka edustaa sitä jälkimmäistä porukkaa. Meillä on Herra Tärkeyden kanssa usein leiskuavia keskusteluja aiheesta voimmeko lukea kuvauksia eksoplaneetoista silloin, kun olisi kauhean paljon järkevämpää keskittyä käärimään puhtaita pyykkejä.

Minun puolustukseni kuuluu näin: kun olen matkustanut tutkijoiden ja kirjallisuuden avustamana menneisyyteen kivikaudelle ja seurannut siellä valaanpyytäjiä pikkuisissa kajakeissaan, tai avaruuteen timanttiplaneetalle, ja pohtinut siellä universumimme silkkaa ja nöyräksi tekevää käsittämättömyyttä, Hesarin otsikot pikkusieluisesta päivänpolitiikasta tuntuvat naurettavilta. Mitättömiltä.

Se, kuinka joku jaksaa keskittyä puolipäiväisesti valittamaan naapurin lautasantennista tai Esko-Irmelin vääränlaisesta sukupuolesta, on käsittämätöntä. Eikö kuitenkin olisi aika hienoa, jos voisimme nähdä vähän kauemmas, kauemmas paikassa ja kauemmas ajassa? Eikö se käy niskalihastenkin päälle tuijottaa jatkuvasti omia kengänkärkiään?