Härkäsistä kärpäsiksi


Yksi keskeinen opettelun aihe elämässä Herra Tärkeyden kanssa on asioiden pienentäminen. Jostain syystä jotkut asiat tuppaavat Herra Tärkeyden monokkelituijotuksen alla paisumaan, joskus suorastaan naurettaviin mittasuhteisiin. Sellaiset asiat, kuin punaviinitahra matossa tai lähettämättä jäänyt paketti. Härän kokoinen punaviinitahra ja härän kokoinen postipaketti. Naurettavaa. Mutta niin ne vaan pompsahtavat, ja sitten ihmetellään. Että melkoinen messias meillä asuukin, kun punaviiniä on läikkynyt härän kokoinen lammikko. Ja kuka tuon härän on tuohon kuplamuoviin käärinyt, herranjestas, ja vielä kuvittelee sen menevän maksipakettina.

Elämässä sattuu ja tapahtuu, joskus käy vahinko, joskus kaatuu ja joskus unohtuu, joskus ei muista, jaksa, ehdi ja sitten oli vielä se lakkokin ja kaikki. Eivät ne pienet vastoinkäymiset tai epäonnistumisetkaan itsekseen pullistu härkäsiksi. Siihen tarvitaan Herra Tärkeyden mystinen taikamonokkeli, joka toimii kuin jeesus ikään. Tänne vaan, täältä riittää jaettavaksi!




Olen melko varma, että keltaisilla aurinkolaseilla on päinvastainen vaikutus. Kun ensimmäiset merkit kesästä ja hellekeleistä ilmaantuvat, asiat tuntuvat kutistuvan kuin itsekseen. Kuka jaksaa miettiä jotain ongelmia?!

No, tämä kevät on ollut erilainen, ja niin on tuleva kesäkin. Aion silti katsella maailmaa keltaisten lasien läpi ja nähdä paljon kärpäsiä. Sillä vaikka aihetta huoleen ja murheeseen onkin, eivät ne sinänsä auta. Enemmän auttaa, jos tämän kaiken keskellä onnistuu näkemään asiat sellaisina kuin ne ovat ja, joka tapauksessa, nauttimaan kesästä.



Kommentit