Vanavedessä
En ole kovin spontaani persoona. Haluaisin kuvitella olevani seikkailija, mutta totuus on toinen. Saatan olla seikkailunhaluinen, saatan kaivata jännitystä tai toimintaa, mutta yleensä muodostun itse esteeksi omille irtiotoilleni. Olen aika ujo ja hyvin varovainen. Minulle on haastavaa tehdä ja kokeilla uusia asioita. Mutta pienellä avustuksella minustakin on moneksi, ja onnekkaana olenkin tutustunut ihmisiin, jotka niin sanotusti saavat asioita aikaiseksi. Olen saanut seikkailla muiden vanavedessä.
Viime aikoina, kun nauru on ollut niukassa ja huumori hukassa, olen miettinyt tuota kintereillä roikkumista monesta näkökulmasta. Olen todennut, että sillä lailla voi suurestikin vaikuttaa omaan mielialaansa. Yksikseni saatan olla melankolinen ja alakuloinen, mutta oikeanlaisessa seurassa pääsen muiden mukana uimaan parempaan mielialaan.
Herra Tärkeyttä tämä luonnollisesti ärsyttää. Se haluaisi minun olevan itsenäinen ja omatoiminen, aloitekykyinen myös omien mielialojeni suhteen. Mutta minäpä vastustan. Mitä väärää on vanavedessä uimisessa? Siis olettaen, että siellä ui tyylikkäästi. Ettei ilmaannu kutsumatta, että huolehtii itsestään ja omista asioistaan, että on kannustava ja avulias, että yleisesti ottaen edistää kaikin tavoin yhteistä projektia käyttäytymällä fiksusti. Maailma saattaa jopa tarvita sellaisia perässätulijoita. Osallistumaan, tsemppaamaan ja pitämään edessä käyvät vauhdissa.
Ja erityisen tärkeää tietysti on, että parempaa mielialaa tavoitellessaan myös pääsee siihen mielialaan. Jos peesari ei saavuta veturinsa hyvää pössistä, kaikkien päivä on nopeasti pilalla. Vanavedessä uiskentelijan on osattava huolehtia, ettei muodostu taakaksi.
Pohdiskeltuani tätä asiaa hartaasti ja perusteellisesti olen päättänyt vastedeskin seurailla muiden kintereillä, jos tilaisuus siihen tarjoutuu. Olen aika pessimistinen introvertti ja lisäksi herkkä ja vähän säikky. Kaikki nämä ovat isojen vesien mittakaavassa ongelmallisia, elleivät suorastaan huonoja ominaisuuksia. Mutta eletty elämä on opettanut senkin, että muuksi en voi muuttua. Yritetty on, voin kertoa.
Paljon parempi olla rehellisesti sitä mitä on, kuin pyydellä anteeksi tai naamioitua joksikin muuksi. Rohkea rokan syö, ja pah! Aion olla juuri niin ujo ja erakoitunut kuin hyvältä tuntuu. Ja aina mahdollisuuksien mukaan uin jonkun aikaansaavan seikkailijan vanavedessä jonnekin, minne en ikimaailmassa olisi omin voimineni päässyt.
Viime aikoina, kun nauru on ollut niukassa ja huumori hukassa, olen miettinyt tuota kintereillä roikkumista monesta näkökulmasta. Olen todennut, että sillä lailla voi suurestikin vaikuttaa omaan mielialaansa. Yksikseni saatan olla melankolinen ja alakuloinen, mutta oikeanlaisessa seurassa pääsen muiden mukana uimaan parempaan mielialaan.
Herra Tärkeyttä tämä luonnollisesti ärsyttää. Se haluaisi minun olevan itsenäinen ja omatoiminen, aloitekykyinen myös omien mielialojeni suhteen. Mutta minäpä vastustan. Mitä väärää on vanavedessä uimisessa? Siis olettaen, että siellä ui tyylikkäästi. Ettei ilmaannu kutsumatta, että huolehtii itsestään ja omista asioistaan, että on kannustava ja avulias, että yleisesti ottaen edistää kaikin tavoin yhteistä projektia käyttäytymällä fiksusti. Maailma saattaa jopa tarvita sellaisia perässätulijoita. Osallistumaan, tsemppaamaan ja pitämään edessä käyvät vauhdissa.
Ja erityisen tärkeää tietysti on, että parempaa mielialaa tavoitellessaan myös pääsee siihen mielialaan. Jos peesari ei saavuta veturinsa hyvää pössistä, kaikkien päivä on nopeasti pilalla. Vanavedessä uiskentelijan on osattava huolehtia, ettei muodostu taakaksi.
Pohdiskeltuani tätä asiaa hartaasti ja perusteellisesti olen päättänyt vastedeskin seurailla muiden kintereillä, jos tilaisuus siihen tarjoutuu. Olen aika pessimistinen introvertti ja lisäksi herkkä ja vähän säikky. Kaikki nämä ovat isojen vesien mittakaavassa ongelmallisia, elleivät suorastaan huonoja ominaisuuksia. Mutta eletty elämä on opettanut senkin, että muuksi en voi muuttua. Yritetty on, voin kertoa.
Paljon parempi olla rehellisesti sitä mitä on, kuin pyydellä anteeksi tai naamioitua joksikin muuksi. Rohkea rokan syö, ja pah! Aion olla juuri niin ujo ja erakoitunut kuin hyvältä tuntuu. Ja aina mahdollisuuksien mukaan uin jonkun aikaansaavan seikkailijan vanavedessä jonnekin, minne en ikimaailmassa olisi omin voimineni päässyt.
Kommentit
Lähetä kommentti