Syksy

Sitä herää jonain päivänä ja näkee kullankeltaisia lehtiä. Jahas, minä huokaisen, ja tunnen helpotusta. Joka kerta. Kesä on valoisa, lämmin ja lyhyt, ja ehkä siksi jotenkin vaativa. Syksy on vähän alakuloinen, mutta niin olen minäkin. Se on kaikista vuodenajoista se, johon sopeudun helpoimmin. En koskaan odota syksyä, en koskaan riemuitse sen alkamisesta. Mutta kun tajuan sen alkaneen, rauhoitun. En muistanutkaan, miten kotoisalta syksy tuntuu.

Herra Tärkeys on syksyisin enimmäkseen hiljaa. En tiedä miksi. Ehkä se johtuu syksyn vaatimattomuudesta. Ei ole odotettavissa juhlia tai lomamatkoja, ei pakollista nautiskelua eikä kevytkenkäistä tunnelmaa. On vain harmaata aherrusta, ja hitaasti itseensä käpertyvä maailma. Ehkä olen syksyisin rauhallinen juuri siksi, että Herra Tärkeys on niin hiljaa.

Toisaalta, syksy on kaunis. Sehän se vasta onkin klisee, mutta katsokaa nyt niitä kuuluisia kuulaita päiviä ja kultaisia lehtiä, omenoita ja kanelia. Syksyisin näkee paljon lintuja, ja tähdet pitkästä aikaa. Syksyn hämäryys antaa anteeksi paljon sellaista, minkä kesä on armottomasti valaissut näkyville. Armollinen villapaita ja armolliset kumisaappaat, joiden kätköihin epätäydellisyydet unohtuvat. Ja sade, ei kai mikään ole niin tyynnyttävää, kuin kattoon ropiseva, syksyinen sade.

Syksy etenee aina samalla kaavalla, ja se kai on kaiken helpotuksen ydin. Ei mitään odotettavissa, muuta kuin viilenevää, ehkä vähän harmaata aikaa keskittyä elämään omaa elämäänsä.