Joulun kliseet

Huomenna on joulukuu. Joka kerta kun avaan suuni ja yritän sanoa jotain joulusta, kliseitä virtaa ulos. Joulun tunnelma, joulumieli, joulun sanoma. Nostalgia, perinteet, kulutuskeskeiset päähänpinttymät ja pyrkimys parempaan. Joulusta ei voi sanoa yhtään mitään, mitä ei olisi sanottu aikaisemmin, joka joulu, monta kertaa.

Olen päättänyt aloittaa huomisesta kokeilun. Yöpöytäni vieressä on vain yksi sähköpistoke. (Ja kyllä, olen perillä haaroittimen olemassaolosta.) Tähän asti pistorasian on vallannut ilman sen suurempia suunnitelmia puhelimen laturi. Nyt ajattelin vaihtaa sen tilalle yölampun, ja siirtää puhelimen latureineen pois sängyn vierestä.

Ei sekään mikään uusi juttu ole, että moni pitää vähän lomaa maailmasta joulun aikaan. Ihmiset häipyvät paitsi julkisista rakennuksista, myös sosiaalisesta mediasta. Ehkä uutisiakin luetaan vähän vähemmän. Minäkin haluan siirtää maailman, somen ja uutiset vähän kauemmas itsestäni joulukuuksi. Mutta yölampulla on toinenkin merkitys. Minä haluan pitää vapaata myös ajatuksistani. Ja se onnistuu lukemalla. (En ole kokeillut mitään kemiallisia vaihtoehtoja.)

Nykyaika on tietysti sellaista, että lukemiseenkin liittyy oleellisesti kännykkä. Olen ahminut valtaosan viime vuosina lukemistani kirjoista puhelimen näytöltä. Tämä yölamppukokeilu liittyy myös siihen, että kännykän myötä paperiset painokset ovat jääneet lukematta. Ja jotenkin juuri nyt joulun alla tuntuu sopivalta lukea oikeita, paperisia kirjoja. Haluan pitää vähän vapaata omista tavoistani ja virittyä vähän erilaiseen mielentilaan. Tänä vuonna joulunostalgia alkaa siis yöpöydän kliseistämisellä. Kellansävyinen valo ja kahiseva paperi, miksei vaikka höyryävä mukillinen jotain jouluista.


Although it’s been said, many times, many ways… Kliseet kuuluvat jouluun ja hyvä niin.