Rajauksia

Joskus silloin, kun filmiltä teetetyissä lomakuvissa patsasteli ylimääräinen henkilö hirvittävän rumissa bermudasortseissaan, tai kun bilekuvien reunoissa oli oma peukalo, niiden annettiin olla. Kuva meni albumiin sellaisenaan, ellei sitten roskiin. Nykyään on vähän toisin. Bermudat ja peukalot höylätään ulos kuvista, valotus ja värit säädetään kohdilleen.

Onko somen aikakaudella entisaikoja helpompaa ja houkuttelevampaa lipsahtaa elämän ulkokohtaisten kulissien kiillottamiseen? Ehkä, mutta ”elämän kulissit” keksittiin kyllä jo aikoja sitten, ja niiden taakse on varmaan jo vuosisatojen ajan piilotettu kaikenlaista inhimillistä. Erimielisyyksiä, väsymystä, sotkua, epäonnistumisia ja pettymyksiä.

Ja ehkäpä niiden kulissien kuuluukin olla. Täytyyhän meidän saada esittää sitä parasta versiota itsestämme, vaikka kukaan ei voikaan olla sellainen koko aikaa. Ei ne kulissit sinänsä mitään haittaa, niihin täytyy vain osata suhtautua. Ei kannata panostaa niihin liian kanssa, eikä varsinkaan kuvitella, että niissä olisi kenenkään elämästä koko totuus. Se kai olisi tärkeää muistaa siellä somessakin: että siitä täydellisestä biitsikuvasta on kuitenkin rajattu ulos bermudasortsit, omat tai jonkun toisen.

Herra Tärkeys on juuri sellainen pingottaja, jolta tuo totuus pääsee jatkuvasti unohtumaan. Sitten siinä käy niin, että kulissien ala kasvaa, ja niiden takana oleva yksityinen tila käy koko ajan ahtaammaksi, ja lopulta tuo raja hämärtyy näkyvistä. Siinä missä somekontaktien elämä näyttää täydelliseltä, oma on jatkuva pettymys. Ja kaikki johtuu ainoastaan siitä, että näkymättömien bermudasortsien olemassaolo on päässyt unohtumaan.

Tein muinoin ammattikorkeakoulussa tutkielmaa sarjakuvien välitilasta, eli tilasta, joka jää kuvaruutujen ulkopuolelle. Kun sarjakuvia tarkastelee tästä näkökulmasta, käy selväksi, että kuvien ulkopuolelle jää paljonkin sellaista, jonka lukijan oletetaan sinne oman mielikuvituksensa avulla täydentävän. Ja täydennämmehän me.

Samalla tavalla me sitten täydennämme siellä somessakin, ja niin kai myös elämässä ylipäänsä. Ongelmaksi muodostuu luonnollisesti se, että toisin kuin sarjakuvapiirtäjä, oman elämänsä kulissien piirtelijä johtaa tahallaan harhaan. Me täydennämme kuvat niistä saamiemme vihjeiden perusteella, ja näin ollen täydennämme täydellistä kuvaa täydellisyydellä.

Kun oikeasti siihen kuvaan pitäisi täydentää ne hirvittävät bermudasortsit, ja ehkä se peukalokin, sinne reunaan.