Shampoo

Hiusten peseminen on absurdia hommaa.

Nykyaika on ainakin minun somekuplastani päätellen muutoksen aikakausi. Ihmiset neuvottelevat siitä, mikä on tässä ajassa hyvää elämää. Jos yritän elää oikein ja hyvää elämää, voinko matkustaa? Lentäminen, ja muukin matkustaminen, saastuttaa ja kuluttaa luonnonvaroja. Toisaalta, matkailu avartaa, tiedättehän. Entä voinko syödä lihaa? Lihasta on hyvää vauhtia tulossa uuden ajan turkis. Luontoa tuhoava epäeettinen turhake, josta meidän kaikkien tulisi luopua. Mutta entäs maitotuotteet? Missä menee kohtuuden raja? Voinko pestä pyykkiä tavallisilla pesuaineilla, voinko käyttää kylmägeeliä, voinko ostaa vauvalle fleecehaalarin?

Jos hiusten peseminen onkin absurdia hommaa, ei siinä mitään. Välillä tuntuu, että aivan kaikki on nykyään absurdia, tai on viimeistään sitten, kun katsotaan vähän pintaa syvemmälle. Eihän mummovainaa olisi voinut kuvitella minkälaisia keskusteluja hänen vanhan pöytänsä ääressä käydään.

Oikein eläminen nykyajan mittapuulla on todella vaikeaa. Osin tietenkin siksi, että yritämme nyt raivokkaasti muuttaa niitä kulutustottumuksia, joita itseemme integroimme 80- ja 90-luvuilla. Eikä maailma ihan joka käänteessä tue pyrkimyksiämme eettisyyteen ja ekologisuuteen ja ties mihin. Ja se kaikki on pirullisen vaikeaa ja ahdistavaa, varsinkin jos on taipumusta perfektionismiin. Sitten keskustelemme siitä, minkälaisella kassilla ostokset pitää kaupasta kantaa. Väitän että isoisäni vihersi tässä asiassa vailla vertaa: muovipussilla, samalla muovipussilla kuukaudesta toiseen.

Ahdistusta lievittääkseni ajattelin soveltaa omassa taistelussani graduohjaajalta saamaani neuvoa. Aloita helpoista tehtävistä.

Ahaa, shampoo! Olen aina inhonnut hiustenpesua. Joitakin vuosia sitten koin oivalluksen seisoessani suihkussa sukimassa tympääntyneenä pitkiä hiuksiani. Tajusin, että tässä aivan tavallisessa hiustenpesuprosessissa pesen ensin päänahan tuottaman öljyn pois saippualla, ja sitten hieron hiuksiini jotain väri-, tuoksu, ja säilöntäaineilla kyllästettyä öljyä. Siis pesen yhden öljyn pois ja laitan toisen tilalle, joskin tietysti vähän eri kohtaan. Ja toistan parin päivän päästä. Se, jos joku, on absurdia.

Koska halusin irtautua noidankehästä edes hiukan, kiinnostuin asiasta. Ja tottahan internetistä löytyikin kokonainen kansanliike. Löytyy vedellä pesijöitä, ruokasoodalla ja etikalla lotraajia ja omien yrttiliemien keittelijöitä ja vaikka mitä. Minä lähestyin asiaa varovasti, ja aloin pikkuhiljaa pestä hiuksiani vähemmän. Aika nopeasti selvisi, että päänahan oma öljy on paras hoitoaine hiuksille. Se, kuinka se saadaan päänahasta sopivassa määrin hiusten latvoihin, on monimutkaisempi kysymys. Ahkera harjaaminen ja huuhtelu lämpimällä vedellä toimii minun tapauksessani. Nykyään pesen hiuksiani harvoin shampoolla, ja kiitoksena siitä hiukseni ovat huomattavasti paremmassa kunnossa.

Nyt mietin, että voi kun joku olisi kertonut tämän minulle joskus teini-iässä, pahimpien tukkakriisien aikaan. JA, kuinka moni muu näistä aivan arkisista ja tavallista käytännöistä onkin lopulta enemmän haitaksi kuin hyödyksi?