Imuri

Siivoaminen on asia, joka on muuttunut vuosien varrella itsestäänselvyydeksi. Tosin ei sillä tavalla, että siivoaisin itsestäänselvästi säännöllisesti ja rutiininomaisesti. Mutta joo, pölyt pyyhitään, lattiat imuroidaan, matot pudistellaan, jos jaksetaan. Ikkunat pestään joskus, jos jaksetaan. Eipä noihin touhuihin ole vuosikausiin uhrattu sen suurempaa ajatusta, kuin että taas ne pitää tehdä. Sitten ne tehdään, kaivetaan ne pölyrätit ja imurit komeroista ja puhistaan homma mahdollisimman nopeasti valmiiksi.

Perheenlisäys toi siivoukseen tiettyä intensiteettiä. Sitä on nyt aika paljon enemmän kuin aikaisemmin, päivittäisellä tasolla. Siinä missä ennen riitti viikkosiivous, nykyään jälkiä täytyy siistiä joka päivä. Ensimmäistä kertaa elämässäni pohdin, minkälaisella välineellä oikeastaan haluan siivota ruoanmuruset ruokapöydän ympäriltä. 

Niinpä meille ilmestyi rikkaimuri. Imuri, samalla lailla koteihimme integroitunut itsestäänselvyys, kuin shampoo. Tutut ja kyseenalaistamattomat asiat muuttuvat itsestäänselvyyksiksi ja jo kohta itsestäänselvyydet ovat suorastaan näkymättömiä. Niin myös imurin kuuluminen siivousrutiiniin. Rikkaimurikin tuli jonkinlaisena itsestäänselvyytenä. Millä muullakaan sitä nykyihminen keittiönsä lattiaa siivoaisi.

Kuitenkin, jo vuosia sitten totesin moppaavani lattioita mieluummin kuin imuroivani. Nyt, hyvän aikaa rikkaimurin kanssa riideltyäni uskalsin myöntää itselleni, että mieluummin käytän isoäidinaikaista harjaa ja kihveliä, kuin imuria. Kai sitä piti opiskella itselleen tutkinto yhteiskuntatieteissä, että uskaltaa näinkin radikaaleihin ajatuskulkuihin.

Inhoan sitä meteliä, mitä imuri pitää, ja inhoan sen pölysäiliön tyhjentämistä paljon enemmän, kuin rikkalapion tyhjentämistä. Lisäksi inhoamani muovin tilalle voin hankkia metallista, puusta ja luonnonharjaksista valmistetun rikkaharjan ja -lapion. Viime aikoina keittiöni on läpikäynyt muutenkin vähän omituista muutosta, jonka myötä muoviset harjat ovat vaihtuneet aidoista juurista tai harjaksista tehtyihin harjoihin. Olen aina inhonnut muovia, mutta vasta nyt, kun se on saanut maailmanlaajuisen pahiksen maineen, olen ottanut itseni ja oman kokemukseni todesta. Miksi vasta nyt? Koska se pirullinen muovi on ollut koko elämäni sellainen itsestäänselvyys. Muovinen tiskiharja, esimerkiksi. Muovinen "juuri"harja, se vasta vitsi onkin, mutta silti niin itsestäänselvä. Olin kolmekymppinen, ennen kuin tajusin kysyä, mistä juuriharjan nimellä kulkeva kapistus oikeastaan on valmistettu.

Itsestäänselvyydet voivat olla siinä mielessä vaarallisia, että ne hämärtävät vaihtoehdot näkyvistä, ja ajan kanssa näivettävät nuo vaihtoehdot kuoliaiksi. Luonnonmateriaaleista valmistettujen harjojen löytäminen vaati vähän vaivannäköä. Tavalliset päivittäistavarakaupat eivät sellaisia vaihtoehtoja tarjoa, niissä itsestäänselvyys on jo vallannut kaiken tilan itselleen. Mutta onneksi tuolla vähäisellä vaivannäöllä kaipaamani harjat löytyivät. En siis ole ajatuksineni yksin. Kunpa vain ymmärtäisin ja uskaltaisin nähdä muutkin näkymättömiksi muuttuneet itsestäänselvyydet elämässäni.

Kenties kaipaamani muutos lymyileekin paljon, paljon pienemmissä asioissa, kuin alun perin kuvittelin.