Uuden maailman kynnyksellä

Mielenterveys on noin suunnilleen ajatellen parisataa vuotta vanha käsite. Huomattavasti nuorempi kuin hammasharja, esimerkiksi. Tai auto.

Kesken Herra Tärkeyden taannoisen, erittäin kriittisen luennon tuo ajatus tupsahti jostain ja asetti asioita lohdullisempaan perspektiiviin. Voi herranjestas sentään, miten me muka edes voisimme olla täysjärkisiä? Minunkin ihana ja fiksu isoäitini piti hyvin todennäköisenä, että paholainen on syy monien ongelmien taustalla. Ja että koiran epilepsia voi tarttua ihmiseen. Vain yhden sukupolven päässä itsestäni on suoranainen taikausko ja korkeintaan hyvin summittainen ymmärrys ihmisen mielen toiminnasta.

Psykologian ja psykiatrian historia on aika hämmästyttävää luettavaa siinä mielessä, kuinka vähän aikaa nykyisenkaltaiset käsitykset ihmismielestä ovat olleet yleisiä. Usein mietin sitä, kuinka ihminen on irtaantunut luonnosta, mutta toisaalta vielä uskomattomampaa on, miten käsittämättömän vähän ymmärrämme itseämme, oman mielemme toimintaa.

Nykyään tietenkin onneksi jo hiukan paremmin. Mutta mielenterveysseuran tietojen mukaan neljäs- tai viidesosa aikuisista sairastaa mielenterveyden häiriötä vuosittain. Kaksikymmentä viiva kaksikymmentäviisi prosenttia. Se, miten selväjärkisenä kukakin on elämästään suoriutunut, on täyttä sattumankauppaa. Edes nukkumisen merkitystä mielenterveydelle ei ymmärretty kunnolla vielä minunkaan lapsuudessani, saati sitten sellaisia nykyajan juttuja, kuin tunnelukot tai erityisherkkyys. Nyt meillä on välineitä tutkia ja käsitellä mielenterveyttä ja sen häiriöitä, mutta ne ovat upouusia välineitä.

Niinpä viittasin kintaalla Herra Tärkeyden luennolle ja katsahdin taaksepäin. Ja annoin itseni olla vähän katkera. Mikä soppa kaikenlaista virhekäsitystä ja harhaluuloa ja vahingollista toimintamallia. Ja nyt minun tehtäväni on ymmärtää menneitä sukupolvia, koska heillä ei kerta kaikkiaan ollut välineitä ymmärtää itse itseään. Ja välillä se tuntuu raskaammalta, kuin ne kaikesta tuosta juontuneet mielenterveysongelmat. Mutta lopulta ymmärrys kuitenkin auttaa ja viha ja katkeruus vaihtuvat sääliin. Eivät he osanneet sen paremmin.

Ja kun katkeruus vähän hellittää, voin hyvillä mielin onnitella itseäni siitä, että olen päässyt tähän asti. Se on oikeastaan ihan hyvä saavutus, lähtökohdat huomioon ottaen. Ihmismieli on omanlaisensa maailma, joka on vasta hiljattain alkanut kunnolla avautua meille. Meidän täytyy antaa itsellemme ja toisillemme aikaa tutustua siihen.