Heinäkuu

Vaikka käyttämälläni neljännesvuosimenetelmällä ajateltuna kesää on vielä melkein kuukausi jäljellä, ajatukset tuppaavat olemaan jo jotenkin syksyisiä. Ilmat ovat viilenneet. Esikoinen aloitti päiväkodin. Sandaalit tuntuvat sanovan, että hei, laita jo meidät laatikkoon. 

En kirjoittanut koko heinäkuussa, koska olin luvannut itselleni, etten kirjoita Herra Tärkeyden raskaista ajatuksista. Sitten ihmettelin koko kuukauden, että mistäs helkkarista sitten kirjoitan, ja miten. Herra Tärkeys asuu minun päässäni, ja tuomitsee sieltä kaikki ajatukseni. En keksinyt miten kirjoittaa sillä tavalla, ettei Herra Tärkeys osallistuisi omine kommentteineen. Mieleni ei ilmeisesti ole vielä tarpeeksi kevyt, sitten kuitenkaan. En siis osaa edes kirjoittaa kevytmielistä diipadaapaa siitä, miten paljon tykkään uimisesta ja tervapääskyistä, ilman joitain Herra Tärkeyden analyyttisia huomioita aiheesta. Onneksi tuli mystinen heinäkuun toiseksi viimeinen päivä. Silloin tajusin, mikä dille oikein olenkaan.

Vastaus on ollut koko ajan nenäni edessä, ja alla, ja sivuilla ja hyvä ettei siellä nenässä. Nimittäin se runossakin mainittu huumori. Olen istunut planeetanpainoisten ajatusteni kanssa ja kitissyt, että mistä sen huumorin löytää. Ja sitten olen jättänyt aktiivisesti etsimättä. Tai voi sen sanoa niinkin, että näköjään vaadittiin vuosi ja kolme kuukautta kirjoitelmia Herra Tärkeydestä, kunnes tajusin, mistä ainakin ensi töikseni voin huumorin löytää. Asiahan on nimittäin niin, että huumori on muun muassa tyylilaji. Tyylilaji! Halleluja! Taivaat aukesivat, kellot soivat ja lamput syttyivät ja mitä näitä nyt on.

Koska olen kirjoittajana itsevarmempi kuin Matti Nykänen (rauha hänen sielulleen) humalaisena hiihtohississä, uskon vakaasti, että omaksun tyylilajin kuin tyylilajin tuossa tuokiossa. Eikä totuus siitä kovin kaukana olekaan koska minua on siunattu niin kutsutulla apinoinnin lahjalla. Saatan olla hetkisen aikaa kaiken velkaa esikuvilleni, mutta niinhän kaikki aina ovat, silloin kun aloittavat.

No, todellisuudessa tiedän kyllä, että huumori on vaikea ja vaativa tyylilaji. Siksi en aiokaan täyspäiväiseksi humoristiksi, tai edes vaihtaa blogin tyylilajia. Aionpahan vain ottaa haltuun tämän itselleni vieraan lajin, ja katsoa, mitä siitä seuraa.