Kohtuus

Minä ja Herra Tärkeys käymme jatkuvasti yhtä, lähestulkoon elämää suurempaa keskustelua. Aiheena on ”mikä ylipäänsä on tärkeää”. Joinakin päivänä Herra Tärkeys on voitolla argumentillaan ”ainoastaan välttämätön on olennaista”. Sitä on vaikea ohittaa, kaikkien maailman turhuuksien keskellä. Mutta sitten minä isken takaisin lainaamalla Hellaakoskea: turhaan turhan vuoksi kaikki tapahtuu.

Herra Tärkeys hiljenee hetkeksi. Sekin sentään ymmärtää, että turha ja tärkeä ovat suhteellisia määreitä. Jos jatkuvasti verrataan maailmankaikkeuteen ja sensellaiseen, ei mikään olekaan tärkeää. Tai ehkä juuri siksi on.

Luulen, että keskustelulle ei löydy loppua siksi, että elämme mielenkiintoisia aikoja. Meidän ulkokohtainen hyvinvointimme on ihmisen historiassa ennennäkemätöntä, ja Herra Tärkeyden kanssa olemme samaa mieltä siitä, että kaiken tämän yltäkylläisyyden keskellä me ihmisparat olemme hieman hukassa. Lajimme on taistellut satoja, tuhansia vuosia jokapäiväisessä eloonjäämisturnauksessa. Siinä taistelussa kannatti syödä, levätä ja hamstrata aina tilanteen salliessa. Joo, huono resepti nykyelämässä.

Nyt sitten opetellaan itseohjautuvaa kohtuullisuutta ja yllättävän monimutkaisiksi osoittautuneita syiden ja seurauksien suhteita. Tavallaan on lohdullista, ja tavallaan hirveän masentavaa, että ihminen ei lopulta ollutkaan se suoraviivainen rationaalinen toimija, jollaiseksi se itsensä pitkään kuvitteli.

Tällä kaikella on tekemistä sen sopusoinnun kanssa, jota kohti totesin olevani matkalla. Minun pitäisi hahmottaa, mikä on liikaa ja mikä on kohtuullista. Kun katson ympärilleni, elän aivan samanlaista elämää kuin länsimainen lähimmäisenikin. Sijoitun kaikin puolin keskikastiin. Mutta laajemmassa mittakaavassa olenkin etuoikeutettu kultalusikasta hörpiskelijä. Ja Herra Tärkeyden johdatuksessa koen huonoa omaatuntoa koko ajan kaikesta.

Nämä kaksi asiaa ovat ristiriidassa keskenään. Elän kuten kaikki muutkin, mutta se ei tarkoitakaan kestävää ja kohtuullista. Moni muukin tuntuu askaroivan tämän saman dilemman kanssa, selkeät ja yksinkertaiset vastaukset vain ovat niukassa. Joka kerta tätä keskustelua käydessäni päädyn karjumaan mielensisäisesti Herra Tärkeydelle, että osoita mikä on se Oikeus ja Kohtuus niin minä teen sen, oli se sitten vaikka muutto kahden neliön kalastajamökkiin Siperiaan. Tai no, pitäisi kysyä perheeltä ensin. Mutta kuitenkin.

Ja Herra Tärkeys hiljenee hetkeksi. Elämä jatkuu, minä syön lihaa ja maitotuotteita, ja Herra Tärkeys urputtaa siitä. Ja yhdessä me yritämme välttää pahvimukeja ja ylimääräistä sokeria.