Ennuste
Vuosi sitten tein vuodenvaihteessa ennusteen tulevasta vuodesta. En tinakengästä, vaan menneestä vuodesta ja siitä lähtökohdasta, että kovin moni asia ei tule kovin perusteellisesti muuttumaan.
No, kyllähän elämässä tapahtuu. Perheeseemme syntyi uusi jäsen. Mutta siltikin ennusteeni piti aika hyvin paikkansa, koska osasin pitkän kokemukseni ansiosta aavistaa aivan oikein: kaikesta hulinasta huolimatta jatkoin Herra Tärkeyden kanssa riitelyä. Ja toisaalta, jatkoin myös pyrkimyksiä löytää tasapainoa ja sopusointua elämään. En niinkään ulkoisesti, vaan sisäisesti, näkökulmien ja suhtautumistapojen tasolla. (Ulkoisesti en uskalla juuri nyt pyrkiä mihinkään muuhun kuin seuraavaan päivään.)
Ja kyllä, näin myös tapahtui. Olin sama vanha itseni, koko vuoden, Herra Tärkeys oli sama vanha itsensä, ja yhdessä, samana vanhana kollektiivina, me toivotimme tervetulleeksi uuden pienen ihmisen. Mutta se, mitä en osannut ennusteessani huomioida, oli edistys. Nyt vasta tajuan olevani pyrkimyksineni niin kuin se kuuluisa mummo lumessa. Vauhti ei päätä huimaa. Koko mummoa käytetään epätoivoisen yrittämisen ja paikalleen juuttumisen vertauskuvana. Mutta silti, jotain tapahtuu.
Kun vuosi on taas
Toisin sanoen, vaikka elämästä ei ole tullut ruusuilla tanssahtelua, siitä on tullut hiukan sujuvampaa. Ja niinhän se menee. Kun mummo lähtee umpihankeen taaplaamaan, alkuun näyttää siltä, että kulku ei edisty lainkaan. Mutta se, mitä tapahtuu, onkin sisäistä. Lihasten kasvua, tekniikan haltuunottoa, hapenottokyvyn paranemista. Kohta sitä jo pusketaan hilkka höyryten kohti puuliiteriä tai kauppa-autoa, tai mitä kohti se mummo nyt olikaan menossa. Ja kukapa tietää, ehkä jonain päivänä tämä mummo on elämänsä kunnossa, ja puskee täyttä laukkaa umpihangessa nietokset sinkoillen, niin kuin hirvi ikään. Miettikääpä vain sitä kielikuvaa, siinä on kauneutta kerrakseen.
Kommentit
Lähetä kommentti