Erakon lokikirja

Terveisiä kotoa.

Täällä ollaan, luetaan uutisia ja odotetaan. Yritetään pitää yllä leppoisaa henkeä. Olen ollut erityisen iloinen siitä, että somekuplassani on onnistuttu yllättävän hyvin juuri tuollaisen leppoisan ilmapiirin luomisessa ja ylläpitämisessä. Ihmiset jakavat jutustelevaan sävyyn kokemuksiaan, vaihtavat kuulumisia ja toivottelevat tsemppiä. Kaikenlaisia leppoisia haasteita ja tehtäviä ja sensellaisia liikkuu, meemejäkin, mutta kaikki käyttäytyvät kunnioittavasti. Kukaan ei lietso paniikkia, eikä toisaalta vähättelekään tilannetta. En ole törmännyt ainoaankaan mauttomaan vitsiin. Onpa minun kuplani täynnä hienoja ihmisiä, ajattelen. Kunpa kaikkialla olisi näin.

Sitten kysyn itseltäni, mitä kirjoittaisin tähän verkkaisessa tahdissa elelevään blogiini nyt.

Koko Internet on jo täynnä mielipiteitä. Parhaillaan se täyttyy ohjeista, neuvoista ja tulkinnoista, joista suuri osa on hätiköityjä, virheellisiä ja jopa harhaanjohtavia. Minäkin kahlaan tuossa tulvassa kerta toisensa jälkeen, monta kertaa päivässä, ja yritän etsiä sieltä jotain luotettavaa ja kouriintuntuvaa tietoa asioiden tilasta. Se on aika uuvuttavaa. Epävarmuus on käsinkosketeltavaa, ja vaikka oma elämäni tuntuukin tällä hetkellä suhteellisen turvalliselta, pelko hiippailee mielen sopukoissa. Tulevaisuus ei ole vielä koskaan minun elämäni aikana tuntunut näin ihmeellisellä tavalla epävarmalta.

Olin jo vähällä pistää koko blogin tauolle, koska kirjoitteleminen siitä ja tästä ja tuosta keskustelusta Herra Tärkeyden kanssa ei nyt oikein tunnu ajankohtaiselta. Se tuntuu jopa vaikealta, niin kokonaisvaltaisesti tämä pandemia on täyttänyt arjen, elämän ja ajatukset.

Mutta sitten totesin, Facebookissa surffaillessani, että tästä leppoisasta vertaisuudesta on apua. Aivan tavallisten touhujen ja ajatusten jakamisesta on apua, koska elämän ja tavanomaisten touhujen on jatkuttava, kaikesta huolimatta. Se, että joku kertoo, että täällä minä karanteenissa nyt silitän verhoja, voi auttaa jotakuta toista voittamaan hiipivän paniikin ja tarttumaan itsekin silitysrautaan tai paistinpannuun tai ihan mihin nyt vaan.

Että ehkäpä sittenkin jatkan kirjoittelua. En tiedä, onko minusta leppoisan tunnelman ylläpitäjäksi, mutta tiedän, että jo sen yrittämisestä on minulle itselleni hyötyä. Niin kuin on ollut hyötyä keskusteluista Herra Tärkeydenkin kanssa. Nyt, kun maailma mullistuu, on tietenkin hyvin järkevää pitää kiinni omista rutiineistaan. Siis niistä rutiineista, joista on mahdollista pitää kiinni, kun se maailma tosiaankin mullistuu. Ainakin toistaiseksi minulle on mahdollista pitää kiinni tästä rutiinista. Ja niin aion myös tehdä.