Kaksi vuotta

Ihan näinä hetkinä tulee täyteen kaksi vuotta siitä, kun aloitin tämän blogin kirjoittamisen. Kaksi vuotta keskusteluja Herra Tärkeyden kanssa.

Kun aloitin, koko Herra Tärkeys oli vain hyvin epämääräinen mielikuva, outo harmaa möykky, joka tuntui asustelevan päässäni ja touhuavan siellä omiin nimiinsä. Sanottakoon nyt, etten kärsi mistään varsinaisesta mielen sairaudesta tai häiriöstä tai mitä näitä nyt on. Olen introvertti erityisherkkä ja kulkenut läpi yhden jos toisenkin lievän ahdistuneisuus- tai masennusjakson, mutta siinä kaikki. Herra Tärkeys on vain nimi, jonka annoin sille osalle itseäni, joka on jotenkin vieras, ja tuntuu syntyneen suurelta osin ulkopuolisten voimien vaikutuksesta.

Kaikenlaisten mielen toimintaa koskevien teorioidenkin läpi Herra Tärkeyttä voisi tarkastella, ja toki olen tarkastellutkin. Sehän voisi olla vaikkapa vaativuuden, rankaisevuuden tai pessimismin tunnelukko, tai kaikki ne yhdessä. Olen melko varma siitä, että perfektionismi liittyy tähän voimakkaasti.

Mutta näitä keskusteluja käydessäni olen kerta toisensa jälkeen tajunnut, kuinka paljon helpompaa on hyväksyä vähän koominen Herra Tärkeys, kuin joku vaativuuden tunnelukko tai perfektionismi. Herra Tärkeyden kuvitteleminen tarjoaa mahdollisuuden sovintoon. Ei tarvitse etsiä avainta tunnelukkoon tai sinnitellä yksin perfektionisminsa kanssa. Herra Tärkeyden jupinoita voi kuunnella, sitten sitä voi katsoa tyynesti ja vähän säälivästi. Sellainen reppana, huolissaan koko ajan kaikesta, niska kenossa ja monokkeli ojossa aina syynäämässä kaikkea. Ja niin sitä yhtäkkiä onkin ihan vahingossa armollinen itseään kohtaan. Kun kuuntelee Herra Tärkeyttä kohteliaasti, kuuntelee itseään. Kun selittää sille, miksi se on väärässä, selittää itselleen. Ja kun hymähtää sen nillittämiselle, hymähtää itselleen. Olisinko osannut tai jaksanut kuunnella tunnelukkoa, olisinko hymähtänyt sille? Tuskinpa vain. Ja mikä parasta, ajan kanssa huomasin senkin, että joskus Herra Tärkeys on mies paikallaan. Joskus pitää olla tarkka ja vaativa, joskus perfektionismista on etua. Ja se on ollut parasta tässä kaikessa, löytää elämästä se tilanne, jossa Herra Tärkeys voi loistaa. Olisinko antanut vaativuuden tunnelukolle tilaisuuden loistaa? Tuskinpa.

Herra Tärkeys on kääntänyt tuskaisat ja ahdistavat oman pään takkujen setvimiset rennoiksi ja armollisiksi keskusteluiksi oman itsen kanssa. Näin ollen tämä koko pieni projektini onkin ollut paljon suurempi menestys, kuin osasin kuvitellakaan. Aloittaessani en oikein edes tiennyt mitä aloitin, kunhan otin epämääräisen suunnan kohti jotakin. Nyt, kaksi vuotta myöhemmin on hienoa todeta, että löysin jotain, mitä en osannut edes etsiä. Löysin luontevan tavan olla lempeämpi itselleni, vaikken sitä osannut etsiäkään. Löysin Herra Tärkeydestä antoisan keskustelukumppanin, ja löysinpähän joitain uusia toimintatapojakin, joiden myötä olen vähän lähempänä tasapainoa. Saatoin löytää jokusen humoristisen näkökulmankin.

Entäs nyt sitten? Elämä jatkuu, keskustelut jatkuvat. Aikaa kirjoittamiselle on rajallisesti, mutta kumma kyllä tekstiä syntyy kenties parhaiten silloin, kun on pikkuisen kiire. Siinäkin tämä projekti on ollut avuksi: kirjoittamiseni on vapautunut paljon, osaan jo olla keskittymättä pienenpieniin yksityiskohtiin, eikä maailma kaadu, jos johonkin lipsahtaa virhe.

Alkuperäinen tavoitekin on yhä voimassa. En väitä eläväni mitään seesteisen tietoista metsäretriittiä, vaan ihan tavallista, hiukan kaoottista perheenäidin elämää. Mutta siinäpä se. Kaikista lukemattomista matkan varrella vastaan tulleista viisaista sanoista ja ajatuksista mieleeni on voimakkaimmin syöpynyt tämä:

We work a long day
sunup to payday
for a life this big.
If you're broke don't fix it
learn to live with it
and like it just the way it is
when you're dirt rich.

Niin. Että antaa kaiken olla entiseen malliin vähän rempallaan sittenkin, kun on sikarikas. Miksi? Sepä se. Sitä tässä itsekin opiskelen, koska tiedän jo sen verran, että ajatuksessa piilee suuri viisaus. En ole ihan vielä saanut siitä tukevaa otetta... mutta jonain päivänä, kunhan jaksan käydä näitä keskustelujani Herra Tärkeyden kanssa.

Lainaus: Brothers Osborne