Päivä 40 ja jotain

On kevät, se on selvää. Olen jo kantanut toppatakit yläkertaan varastointia odottamaan. Trampoliini on tilattu kolmevuotiaalle, että sohvasta ja sängystä olisi vielä eristyksen jälkeenkin jotain jäljellä. Kuolleiden kellokanervien tilalle viljelylaatikkoon on haudattu yksi peruna ja kolme sipulia, jotka löytyivät jääkaapin pohjalta.

Ei ehkä kovin suureellisia toukotöitä, mutta samassa hengessä kuitenkin. Illat ovat kuitenkin vielä talvisen viileitä, vaikka valoa jo riittääkin. Odotusta on ilmassa. Naapuri toisensa jälkeen leikkaa nurmikkoa.

Herra Tärkeys meinaa välillä räjäyttää kaiken. Sen byrokraattis-perfektionistinen olemus päässäni uhkaa tehdä kotona olemisesta kärsimystä. Sillä on niin paljon huomautettavaa koko ajan kaikesta. Jos on olemassa joku päänsisäinen tuomioistuin, se on ruuhkautunut aivan täydellis-totaalisesti kaikista niistä valituksista, joita Herra Tärkeys on laittanut vireille.

Itse yritän katsella muualle. Ja vihellellä. Viime maanantaina istuin kaiken liikenevän ajan sohvalla neulomassa, vaikka olisi pitänyt luoja ties mitä kaikkea. Mutta niin se kai menee. Johan tässä pitkään jo keskusteltiinkin hyvässä hengessä rillit ojennuksessa. Ja päästiin johonkin asti. Mutta oltiin kyllä tössähdetty johonkin ja jumiuduttu jo ennen tätä pandemiaa. Ennen kotiin linnoittautumista.

En osaa sanoa, mitä tästä kaikesta seuraa. Silti nyt tuntuu, kuin jokin jumiutunut olisi nytkähtänyt kirskuen ja kolisten liikkeelle. Sen verran tiedän, että edes minun ja Herra Tärkeyden välit eivät ole entisensä tämän jälkeen. Odotan mielenkiinnolla tulevia aikoja.